• Hanna

    Parturi- kampaajaksi päätin tulla jo pienenä. Kävin kouluni Vaasan parturi- kampaamo linjalla, valmistuen v. 2000. Työssäni jokainen päivä on erilainen ja aina oppii jotain uutta hiuksista tai elämästä yleensä. Tässä ammatissa pääsee toteuttamaan omaa taiteellisuuttaan. Luonteeltani olen iloinen ja rauhallinen.Vastapainoa työpäiviin tuo kaksi ihanaa lasta, heidän harrastukset ja aviomies sekä ihana kääpiövillakoira.
  • Tuija-Leena

    Olen lapsuuteni toiveammatissa ja työskennellyt alalla jo pitkään. Erikoisosaamisenani pidän erilaisia hiustenleikkaustekniikoita saksilla tai veitsellä toteuttaen.Erityisesti lyhyiden hiusten leikkaukset ja värjäykset ovat vahvuuttani. Parasta on kun pääsen rakentamaan kokonaisuuksia. Kuuntelen asiakkaitani ja haluan  antaa heille  kiireellisen arjen keskelle rentouttavan ja yksilöllisen hiushetken. Olen valmis palvelukseenne!
  • Anne

    Olen parturi-kampaajan työlleni omistautunut iloinen asiakaspalvelija. Ammattimaiset otteet omaava kokenut ammattilainen, jolta onnistuu työt perusleikkauksista monisävyvärjäyksiin. Myös teippipidennykset kuuluvat ammattiosaamiseeni. 
  • Sini

    Pirtsakka ja tarkka parturi-kampaaja. Olen kotoisin Keski-Suomesta ja valmistunut Mäntän seudun koulutuskeskuksesta. Rakastan työssäni sitä, että saan tehdä töitä yhdessä asiakkaiden parissa ja sitä, että opin työssäni koko ajan jotain uutta. Lisäksi pääsen toteuttamaan taiteellista puoltani, mikä on minulle todella tärkeätä. Erityisesti pidän näyttävien kampausten teosta ja haastavista värjäyksistä.
  • 1